tiistai 21. kesäkuuta 2016

Ryssäysmarkkinat 2.7. Marjuskan pihassa

Heinäkuun alun Ryssäysmarkkinoilla on tarjolla monenlaista tekemistä koko perheelle. Marjuskan pihassa on tuolloin myynnissä kahvia, lettuja ja muuta hyvää sekä suolaisen nälkään makkaraa. Päivän mittaan kannattaa poiketa myös Heinävaaran Seurojentalolla, jossa tarjolla lohikeittoa.

Myynnissä on syötäväksi piirakoita ja muita leivonnaisia, menopeleiksi mopoja ja pyöriä sekä muunlaisia koneita, ja vielä koristeeksi ja käyttöön tuohitöitä, mattoja ja kasseja. Monenlaista tavaraa löytyy lisäksi kirpputorilta.

Tekemistä markkina-alueelta löytyy lapsille pomppulinna sekä piirtämistä aiheesta "Meidän kylä". Piirtäjät palkitaan kierrätyskirjalla. Piirroksista rakennetaan markkinoiden ajaksi taidenäyttely, jossa yleisö voi antaa palautetta piirtäjille ja äänestää mieleistään piirustusta. Kaikenikäiset voivat testata käden vakautta tikkakisassa sekä katsella niin kilpa- kuin vanhoja autoja. Infoa saa syksyn mäkiautokisaa varten Jarmolta.

Vaikka monenlaista tarjontaa on jo tiedossa, niin vielä voi varata myyntipaikkoja - soita Markulle (p. 0500 279 710). Jos tarve vaatii, niin markkina-aluetta voidaan laajentaa tien toiselle puolelle Ovestan pihalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi