tiistai 10. marraskuuta 2015

Kiihtelysvaaran pitäjäneuvosto – mikä se on?

Kiihtelysvaaran kunnan vaakuna
toimii nyt pitäjän tunnuksena.
Syksyn alkaessa Kiihtelysvaaraan perustettiin pitäjäneuvosto. Se juontaa juurensa siihen, kun Kiihtelysvaaran entinen kunta julistautui Joensuun pitäjäksi lokakuussa 2014. Pitäjäneuvostoa pohdittiin jo vuonna 2013 Joensuun alueen kuntajakoselvityksessä. Nyt kun pitäjäneuvosto on perustettu, olen usein törmännyt kysymykseen, mikä pitäjäneuvosto oikein on ja mitä se tekee.
   Pitäjäneuvosto koostuu Kiihtelysvaaran pitäjän alueella olevien kylien edustajista, jotka ovat käytännössä kyläyhdistysten edustajia. Lisäksi siinä on edustajat kaupungilta.
   Pitäjäneuvosto on kaupungin neuvoa-antava toimielin, jolla ei ole itsenäistä päätösvaltaa, mutta se voi ottaa kantaa aluettaan koskeviin asioihin sekä nostaa esiin asioita ja teemoja, jotka se näkee tärkeiksi käsitellä. Kannanotot ja lausunnot viedään asianomaisten toimielinten tiedoksi ja tarvittaessa käsittelyyn.
   Pitäjäneuvoston tehtävänä onkin aikaansaada vuorovaikutteinen suhde kaupungin hallinnon ja pitäjäläisten välille.


Ensimmäiset pitäjäneuvoston kokoukset on nyt pidetty. Pitäjäneuvostossa on päästy yksimielisyyteen siitä, että pitäjäneuvoston avulla voimme vaikuttaa aluetta koskeviin kaupungin suunnittelemiin asioihin ennen kuin ne varsinaisesti nostetaan käsittelyyn. Tässä vaiheessa pitäjäneuvostolla on tärkeä rooli alueen asukkaiden äänenä: mitä mieltä käsiteltävästä asiasta ollaan ja miten sen suhteen tulisi mahdollisesti toimia.
   Vaikka toimintamallit ovat pilottina vasta hieman hakusessa, on ensimmäinen toimintasuunnitelma tehty. Tulevan vuoden agendalla ovat muun muassa kaavoitukselliset asiat, tiedottaminen ja jätehuolto. Lisäksi yksi tärkeä alueellinen aiheen avaus on tehty. Pitäjäneuvosto on käsitellyt kaupungin vaara-alueiden kouluasiaa kokouksissaan. Koska asia on vielä täysin auki ja kuntokartoitukset koulurakennuksissa kesken, pitäjäneuvosto odottaa kartoitusten valmistumista. Tämän jälkeen tullaan järjestämään Kiihtelysvaaran kouluverkkoa koskeva keskustelutilaisuus yhdessä vanhempainyhdistysten ja kaupungin edustajien kanssa.
   Kuten totesin jo aiemmin, on Kiihtelysvaaran pitäjäneuvosto eräänlainen pilotti. Onnistuessaan toimintamalli voi levitä myös muihin Joensuun kaupungin maaseutualueisiin Enoon, Pyhäselkään ja Tuupovaaraan.
    Parhaimmillaan Kiihtelysvaaran pitäjäneuvosto voi olla aidosti alueen asukkaiden äänen esilletuoja. Se vaatii sitä, että ihmiset tuovat rohkeasti esiin toiveensa, huomionsa ja mielipiteensä omien kyliensä kyläyhdistyksissä, mitä kautta ne päätyvät pitäjäneuvoston tietoon.

Suvi Lyhykäinen

Kiihtelysvaaran pitäjäneuvoston varapj.

Kirjoitus julkaistu Viikko Pohjois-Karjala -lehdessä 29.10.2015

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Seuronjentalon käsityömahdollisuudet

Sain vinkkiä siitä, että Heinävaaran Seurojentalo on oiva paikka myös käsityöharrastuksille. Kansalaisopisto järjestääkin 12.11.–10.12. torstaisin Jouluisia lahjoja -kurssin.
Kurssin ohjaajana toimii Tellervo Salonen. Kurssi kestää viiden peräkkäisen torstain verran klo 18–20.30. Osallistumismaksu on 35 € per henkilö.

Ensimmäisellä kerralla aiheena ovat neulotut joulupallot. Kurssilla ideoidaan ja valmistetaan lahjoja jouluksi. Kurssilla opiskellaan uusia ja aiemmin opittuja tekniikoita, joissa voidaan käyttää erilaisia vaikkapa poikkeaviakin materiaaleja. Tule nauttimaan käsillä tekemisestä. Kurssille voi tulla vielä mukaan.

Kurssin aikana on mahdollisuus myös päästä tutustumaan Seurojentalon kutomoon ja sen mahdollisuuksiin. Seurojentalolla onkin toiminut jo yli 20 vuoden ajan kansalaisopiston käsityöpiiri. Kutomosta löytyy kangaspuuut ja loimet, ja siellä on mahdollisuus päästä kutomaan myös omalla ajalla. Kutomossa on tilaa innokkaille käsityönystäville.

yst. Suvi Lyhykäinen
pj

ps. Seurojentalolla on myös Heinävaaran Marttojen järjestämät perinteisen joulumyyjäiset 12.12. klo 10–14.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Runoa, runoa

Heinävaaran Seurojentalolla tapahtuu keskiviikkona 11.11.2015, kun Anna-Liisa Alanko, Pirkko Oksa ja Ismo Lehikoinen Joensuun runon ystävistä tulevat esiintymään kylällemme klo 18 alkaen.

Anna-Liisa Alanko lausuu omia uusimpia runojaan.

Pirkko Oksa lausuu Heikki Turusen runoja.

Ismo Lehikoinen esittää Aapelin eli Simo Puupposen novelleja teoksesta Meidän Herramme muurahaisia. Aapelin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta.

Väliajalla Marttojen kahvila on auki.

Tilaisuuden järjestää Heinävaaran kyläyhdistys

Lämpimästi tervetuloa!