keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Seuronjentalon käsityömahdollisuudet

Sain vinkkiä siitä, että Heinävaaran Seurojentalo on oiva paikka myös käsityöharrastuksille. Kansalaisopisto järjestääkin 12.11.–10.12. torstaisin Jouluisia lahjoja -kurssin.
Kurssin ohjaajana toimii Tellervo Salonen. Kurssi kestää viiden peräkkäisen torstain verran klo 18–20.30. Osallistumismaksu on 35 € per henkilö.

Ensimmäisellä kerralla aiheena ovat neulotut joulupallot. Kurssilla ideoidaan ja valmistetaan lahjoja jouluksi. Kurssilla opiskellaan uusia ja aiemmin opittuja tekniikoita, joissa voidaan käyttää erilaisia vaikkapa poikkeaviakin materiaaleja. Tule nauttimaan käsillä tekemisestä. Kurssille voi tulla vielä mukaan.

Kurssin aikana on mahdollisuus myös päästä tutustumaan Seurojentalon kutomoon ja sen mahdollisuuksiin. Seurojentalolla onkin toiminut jo yli 20 vuoden ajan kansalaisopiston käsityöpiiri. Kutomosta löytyy kangaspuuut ja loimet, ja siellä on mahdollisuus päästä kutomaan myös omalla ajalla. Kutomossa on tilaa innokkaille käsityönystäville.

yst. Suvi Lyhykäinen
pj

ps. Seurojentalolla on myös Heinävaaran Marttojen järjestämät perinteisen joulumyyjäiset 12.12. klo 10–14.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi