maanantai 19. lokakuuta 2015

Tervetuloa kyläyhdistyksen sivuille!

Tervetuloa Heinävaaran kyläyhdistys Liiteri ry:n nettisivuille! Tänne sitä sitten aletaan kirjailla tietoa kylän tapahtumista, asioista, päätöksistä sun muista kirjoittamisen arvoisista asioista.
Tarve sivuille on muodostunut melko nopeasti - tiedon levittäminen kyläläisille kun taitaa nykyisin käydä kaikista parhaiten monikanavaisesti. Perinteisen postilaatikkojakelun lisäksi tiedotteet tapahtumista ja suunnitelmista on hyvä jakaa näin sähköisestikin, ja tekeehän nettisivut ja facebook-profiili myös vuorovaikutuksen helpommaksi. Jos kylällä ei kasvokkain heti näekään, saa viestinsä perille helposti tätä kautta.

Heinävaaran kyläyhdistys toivottaa tervetulleeksi kaikki kyläläiset toimintaansa. Voit tulla järjestämiimme tapahtumiin, kertoa toiveita ja näkemyksiä kylää koskevista asioista. Järjestön toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, joten voit olla mukana juuri siten ja silloin kuin sinulle itsellesi parhaiten sopii. Jäseneksi liittyvät saavat muutaman kerran vuodessa tietoa kylää koskevista asioista myös suoraan sähköpostiin.

Kyläyhdistyksenä haluamme:

  • Edistää ja virkistää kylätoimintaa kyläläisten haluamalla tavalla
  • Yhdistää kyläläisiä
  • Pitää Heinävaaran kylän viihtyisänä asuinympäristönä
  • Olla vaikuttamassa kyläämme koskeviin päätöksiin Kiihtelysvaaran pitäjäneuvoston kautta
Ystävällisesti,
Suvi Lyhykäinen
Liiteri ry:n pj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi